Julkisuudessa vellovassa ympäristökriisikeskustelussa on puhuttu paljon märehtijöistä, ja eritoten naudoista. Keskustelu on pitkälti keskittynyt ilmastonmuutoksen hidastamiseen ja siihen, mikä on märehtivien kotieläinten rooli kasvihuonekaasupäästöjen hillinnässä, ja miten liha- ja maitotuotteiden vähentämisellä voidaan pienentää ihmisten hiilijalanjälkeä.

Koska en tutki ilmastonmuutosta, enkä ole taustaltani agroekologi, jätän nuo kaikkein kohutuimmat puheenaiheet muiden, asiaan paremmin perehtyneiden asiantuntijoiden kommentoitavaksi. Sen sijaan omaa tutkimustyötäni koskettaa vähemmän esillä ollut seikka. Nimittäin laidunnuksen vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen perinnebiotoopeilla.

Perinnebiotoopit ovat Suomen luonnon monimuotoisimpia ja uhatuimpia elinympäristöjä, ja säilyäkseen ne vaativat hoitoa: toistuvaa niittoa tai laidunnusta. Niitto ja laidunnus vaikuttavat perinnebiotooppien lajistoon monin eri tavoin, ja pitkäaikaisen hoidon seurauksena perinnebiotoopeille kehittyy omaleimainen, lajistoltaan rikas eliöyhteisö. Suomessa niittokohteet ovat olleet harvassa jo pitkään. Valtaosaa Suomen perinnebiotoopeista hoidetaan laiduntamalla. Perinnebiotooppien laiduntajat ovat tyypillisesti nautoja, lampaita ja hevosia.

Alkuperäiskarja sopii hyvin perinnebiotooppien laiduntamiseen. Kolin kansallispuiston Ollilan laitumilla laidunsi lapinlehmä yhdessä kyyttöjen ja länsisuomenkarjan kanssa kesällä 2013.

Miten valita oikea laiduneläin perinnebiotoopille?

Naudat, nuo ilmastokeskustelussa parjatut märehtijät, ovat itse asiassa perinnebiotooppien laiduntajien parhaimmistoa. Nauta on hyvä yleislaiduntaja, joka sopii kaikille perinnebiotoopeille. Naudat syövät tasaisesti kaikkia kasvilajeja, jolloin nautalaidunnuksen monimuotoisuusvaikutukset ovat hyvät. Aivan erityisesti kosteita perinnebiotooppeja, kuten rantaniittyjä, laidunnetaan naudoilla. Emolehmät sopivat hyvin perinnebiotooppien hoitoon. Korkeiden tuotantovaatimusten vuoksi lypsylehmiä ei juuri käytetä perinnebiotooppien hoidossa, mutta lypsytiloillakin nuorkarjaa ja umpilehmiä voidaan laiduntaa perinnebiotoopeilla.

Hyvänä kakkosena tulee heppa. Hevoset syövät pääasiassa heiniä ja erilaisia ruohoja, mutta niille kelpaavat myös puiden lehdet ja kuoret. Ne laiduntavat mieluiten kuivahkoilla, kovapohjaisilla niityillä. Tälle ym. (2016) kirjallisuuskatsauksen mukaan hevoset ovat monimuotoisuuden kannalta parhaita laiduntajia. Hevosia kuitenkin käytetään perinnebiotooppien hoidossa huomattavasti vähemmän kuin nautoja ja lampaita, eivätkä ne sovellu märkäpohjaisille laitumille yhtä hyvin kuin naudat.

Seuraavana listallani ovat lampaat. Ne ovat tehokkaita ja valikoivia laiduntajia jotka suosivat matalakasvuisia, hentoja ruohokasveja ja heiniä. Vesakontorjunnassa lampaat ovat erityisen tehokkaita joten niitä suositellaan usein umpeenkasvaneille, peruskunnostusta vaativille perinnebiotoopeille. Lampaat selviytyvät hyvin varsin vähätuottoisillakin mailla. Lampaat tarvitsevat suojaa ja varjoa sekä vaihtelevaa maastoa. Lampaat sopivat parhaiten kuivien niittyjen ja hakamaiden laiduntajiksi, sillä ne välttelevät märkiä laitumia. Lampaiden merkitys perinnebiotooppien hoidossa on viime vuosina ollut kasvava, vaikka ne eivät olekaan monimuotoisuuden kannalta yhtä hyvä laiduneläinvalinta kuin hevoset tai naudat.

Lisäksi perinnebiotooppeja voidaan laiduntaa vuohilla, jotka tunnetusti syövät melkein mitä vain. Suomen maatiloilla oli kuitenkin Luken kotieläintilaston mukaan vuoden 2018 keväällä vain 5 400 vuohta, kun taas nautoja oli 882 000, hevosia 15 300 ja lampaita 155 000 kappaletta. Valitettavasti kattavia ja ajantasaisia tilastotietoja eri eläinlajien käytöstä perinnebiotooppien hoidossa ei ole saatavilla. Käytännössä perinnebiotoopeilla laiduntaa juuri niitä eläimiä, joita on kullekin kohteelle saatavilla: yleisimmin nautoja, lampaita ja hevosia.

Laskutoimitus: Paljonko laiduneläimiä tarvittaisiin perinnebiotoopeille?

Minulle tarjottiin ylläolevaa pulmaa ratkaistavaksi tänä syksynä useammaltakin taholta. Vaikka kyseessä on monimutkainen ja yhteiskunnallisesti merkityksellinen kysymys, päätin lähestyä sitä logiikan ja peruskoulumatematiikan keinoin, koukeroitta ja ilman monimutkaisia mallinnuksia. Toivon että tällä tavalla tehty laskelma pysyy lukijalle läpinäkyvänä.

Lähdetään liikkeelle seuraavista oletuksista:

  • Kaikki Suomen perinnebiotoopit hoidettaisiin laiduntamalla. Niittohoidon osuutta ei siis huomioida tässä laskelmassa.
  • Suomessa on erilaisia perinnebiotooppeja. Niiden olemassaolevat pinta-alat on viimeksi arvioitu Luontotyyppien uhanalaisuusarviossa (Kontula & Raunio 2018a, b), joten laskelmassa käytetään näitä pinta-ala-arvioita.
  • Erityyppiset perinnebiotoopit eroavat rehuarvoltaan ja laidunpainesuositukseltaan. Tämä huomioidaan laskelmassa.
  • Erilajiset laiduneläimet eroavat keskenään siinä, kuinka paljon niitä on saatavilla ja millä perinnebiotooppityypeillä niitä laidunnetaan. Tämä huomioidaan laskelmassa.
  • Suomessa on kaksi tavoitetta perinnebiotooppien hoitotilanteen parantamiseksi: lyhyen aikavälin tavoitteen mukaan hoitoala tulisi nostaa 40 000 hehtaariin vuoteen 2025 mennessä. Pidemmällä aikavälillä hoitoalan tulisi nousta 60 000 hehtaariin. Toistetaan nykyhetken pinta-alaan kohdistuva laskelma myös lyhyen aikajänteen tavoitteelle, eli lasketaan myös se, paljonko laiduneläimiä tarvittaisiin 40 000 perinnebiotooppihehtaarin hoitamiseksi.

Vaihe 1: Paljonko erilaisia perinnebiotooppeja on?

Tuoreimman luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tulosten (Kontula & Raunio 2018a) mukaan Suomessa on perinnebiotooppeja jäljellä noin 29 500 hehtaaria. Tämä luku sisältää hoidossa olevia ja hoidotta jääneitä sekä ennallistamiskelpoisia kohteita, jotka olisivat luokiteltavissa perinnebiotoopeiksi maastossa. Lisäksi luvun ulkopuolelle jää koko joukko kohteita, jotka voitaisiin kunnostaa perinnebiotoopeiksi, mutta ne ovat rakenteeltaan ja lajistoltaan muuttuneet niin, että niiden tunnistaminen maastossa on hankalaa.

Nykytilanteen mukainen perinnebiotooppien kokonaisala jakautuu erilaisiin luontotyyppeihin karkeasti arvioiden seuraavalla tavalla:
Erilaisten perinnebiotooppien jakautuminen luontotyyppiryhmittäin Suomen luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin 2018 mukaisesti (tietolähde: Kontula & Raunio 2018). Arvioinnissa luokittelukelpoisten perinnebiotooppien kokonaisalaksi saatiin noin 29 500 hehtaaria. Kaikista 40 perinnebiotooppien luontotyypistä 38 on äärimmäisen uhanalaisia. Nummiin kuuluvista luontotyypeistä 2 luokiteltiin erittäin uhanalaisiksi. Lisätietoja mm. täältä.

Vaihe 2: Paljonko laiduneläimiä on?

Laskentahetkellä viimeisimmät Luonnonvarakeskuksen julkistamat tilastot kotieläinten määristä olivat vuodelta 2018:

Kpl % laidun-eläimistä
Lypsylehmät 271 400 25,8
Emolehmät 60 000 5,7
Muut naudat kuin lypsy- tai emolehmät 550 600 52,3
Lampaat 155 000 14,7
Hevoset maatiloilla 15 300 1,5

Yhteensä

1 052 300

100,0

Ylläolevassa taulukossa riville "Muut naudat" sisältyvät esimerkiksi nuorkarja ja lihakarja poislukien emolehmät.

Vaihe 3: Paljonko eläimiä per perinnebiotooppihehtaari?

Tässä vaiheessa laskenta muuttuu mielenkiintoiseksi. Suomessa on selkeähkö ohjeistus siitä, mikä on suositeltu keskimääräinen laidunpaine eläinlajeittain ja perinnebiotooppityypeittäin. Yksikkönä ohjeessa on eläimiä / ha koko laidunkauden ajalle, ja se perustuu Perinnemaisemien työryhmän mietintöön vuodelta 2000 (Salminen & Kekäläinen 2000). Koska perinnebiotooppikohteiden ja laidunkausien välillä on eroja siinä, millainen laidunpaine kulloinkin sopii, alkuperäisessä ohjeessa eläinten määrä hehtaarilla on esitetty vaihteluvälien avulla.

Tässä laskelmassa käytetään laidunpaineen vaihteluvälien keskilukuja, jotka ovat seuraavanlaiset:


Hieho Hieho Lihanauta Emolehmä Uuhi Hevonen

< 1 v > 1 v < 1 v  + vasikka  + 2,5 karitsaa
Kuiva niitty / keto 1,1 0,65 0,5 0,3 1,75 0,6
Tuore niitty 2,25 1,4 1,05 0,65 2,25 1,2
Kostea niitty / rantaniitty 2,25 1,4 1,05 0,75 3 1,2
Hakamaa 1,6 1 0,75 0,6 0,6 0,225
Metsälaidun 0,5 0,275 0,225 0,17 0,6 0,225

Nyt huomaamme, että nautojen kohdalla laidunpainesuositus on esitetty vaiheen 2 tilastointia tarkemmalla tasolla. Lisäksi suosituksen perinnebiotooppityypit eivät täsmää luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin perinnebiotooppien ryhmittelyyn.

Vaihe 4: Perinnebiotooppien tyyppikohtaiset pinta-alat: nyt ja vuoden 2025 tavoitteen mukaan

Yhdistämällä luontotyyppiryhmien kokonaispinta-alojen arviot saadaan koonti siitä, miten perinnebiotoopit jakautuvat laidunpainesuosituksen tyypittelyn mukaan. Lisäksi arvioin, kuinka paljon erilaisia perinnebiotooppeja voisi olla hoidon piirissä vuonna 2025, jos lyhyen aikavälin hoitotavoitteeseen päästäisiin.

Nykytilanne Hoitotavoite

2018 (ha) 2025 (ha)
Kuiva niitty / keto 3 300 4 800
Tuore niitty 5 050 6 800
Kostea niitty / rantaniitty 9 250 14 000
Hakamaa 3 000 4 000
Metsälaidun 8 900 10 400

Yhteensä (ha)
29 500 40 000

Näissä luvuissa ei erotella perinnebiotooppien hoitotilannetta, koska siitä ei ole riittävän kattavia tietoja saatavilla (mm. Raatikainen ym. 2017). Nykytilanteen pinta-alat noudattavat Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin 2018 tuloksia perinnebiotooppien luontotyyppien määräarvioista (Kontula & Raunio 2018a, b). Ne ryhmiteltiin tarkoituksenmukaisesti vastaamaan laidunpainesuositusten perinnebiotooppiluokittelua, minkä jälkeen ne pyöristettiin 50 hehtaarin tarkkuuteen.

Vuoden 2025 hoitotavoitteeksi mainitaan ainoastaan kokonaisala, 40 000 hehtaaria (Kontula & Raunio 2018a, Raatikainen 2017). Sen jakaminen eri perinnebiotooppityyppeihin on itse laatimani, luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tausta-aineistoihin perustuva karkea arvio, jota ei ole laajemmin käsitelty perinnebiotooppien asiantuntijoiden kesken. Olen ottanut tavoitteen jakamisessa huomioon erilaisten perinnebiotooppien suhteelliset runsaudet ja painottanut hieman yleisimpien perinnebiotooppien, eli metsälaidunten, tuoreiden niittyjen ja rantaniittyjen, osuutta.

Vaihe 5: Miten erilaiset laiduneläimet jakautuvat erityyppisille perinnebiotoopeille?

Tässä vaiheessa esitellään valistunut arvaus: tämän laskelman kaikkein virheherkin ja samalla ratkaiseva osuus.

Ottaen huomioon laiduneläinten väliset erot lukumäärissä ja soveltuvuudessa laiduntamaan erilaisia kohteita, ei kannata olettaa, että kaikki Suomen perinnebiotoopit laidunnettaisiin naudoilla. Tai lampailla. Tai hevosilla. Siksi on arvioitava, miten eri laiduntajat jakautuisivat eri perinnebiotoopeille. Johtolankana voidaan käyttää a) laiduntavien eläinten kokonaismääriä (mitä eläimiä on saatavilla) ja b) suosituksia siitä, mikä eläinlaji sopii parhaiten laiduntamaan minkäkinlaista perinnebiotooppia suhteessa omiin mieltymyksiinsä ja laidunnuksen monimuotoisuushyötyihin.

Hieroin ohimoitani sen verran, että harmaita hiuksia tuli muutama lisää, ja päädyin seuraavanlaiseen, erittäin suuntaa-antavaan jakoon, jossa esitetään kuinka monta prosenttia kustakin perinnebiotooppityypistä voitaisiin mahdollisesti laiduntaa milläkin eläinlajilla.


Emolehmät Muut naudat (ei lypsylehmät) Lampaat Hevoset %-osuudet yht.
Kuiva niitty / keto 5 5 70 20 100
Tuore niitty 10 50 30 10 100
Kostea niitty / rantaniitty 10 80 5 5 100
Hakamaa 10 30 50 10 100
Metsälaidun 10 20 60 10 100

Yksinkertaistaakseni laskelmaa otin tässä vaiheessa huomioon erilaisista naudoista ainoastaan emolehmät ja "Muut naudat", eli nuor- ja lihakarjan. Päätin käyttää prosenttiosuuksissa kymmenen yksikön tarkkuutta, koska kyseessä on äärimmäisen karkea arvio. Viittä prosenttia käytin niissä perinnebiotooppi/laiduntaja -yhdistelmissä, jotka ovat käsitykseni mukaan harvinaisia joko tuotantovaatimusten, laiduneläimen terveyden tai hoidon ekologisten laatutavoitteiden vuoksi.

Vaihe 6: Paljonko laiduneläimiä tarvittaisiin hoitamaan nykyiset perinnebiotoopit yllä esitettyjen lukujen perusteella?

Ongelmanratkaisun loppuvaiheen voisi esittää myös matemaattisena kaaviona, mutta luotan sanallisen kuvauksen luettavuuteen.

Kertomalla jokaisen perinnebiotooppityypin olemassaolevan kokonaisalan (ha) kunkin laiduneläimen oletetulla laidunnusosuudella (%) saadaan arvio siitä, kuinka monta hehtaaria laidunnettaisiin milläkin eläimellä.

Tämä tehdään erikseen kedoille, tuoreille niityille, rantaniityille, hakamaille ja metsälaitumille, siis joka perinnebiotooppityypin kohdalla lasketaan emolehmien, muiden nautojen, lampaiden ja hevosten arvioitu laidunmäärä hehtaareina.

Sitten kerrotaan saadut perinnebiotooppi/laiduntaja -hehtaarit suositellulla laidunpaineella (eläintä/hehtaari). Esimerkki: Jos emolehmillä laidunnettaisiin 5 % Suomen 3 300 ketohehtaarista, tämä vastaa 165 hehtaaria. Kedoilla suositeltu laidunpaine on 0,3 emolehmää (vasikoineen) hehtaarille. Näin ollen emolehmiä tarvittaisiin ketolaitumille yhteensä 50 kappaletta, lisäksi vasikat. Laskelma toistetaan kaikille laiduneläinten ja perinnebiotooppityyppien yhdistelmille.

Tällä periaatteella päästään seuraavanlaiseen tulostaulukkoon:

Perinnebiotooppityyppi Pinta-ala 2018 (ha) Emolehmät (+ vasikka) Muut naudat (ei lypsylehmät) Uuhet (+ karitsat) Hevoset
Kuiva niitty / keto 3 300 50 107 4 043 396
Tuore niitty 5 050 328 3 535 3 409 606
Kostea niitty / rantaniitty 9 250 694 10 360 1 388 555
Hakamaa 3 000 180 900 900 68
Metsälaidun 8 900 151 490 3 204 200

Yhteensä

29 500

1 403

15 392

12 943

1 825

Muiden nautojen osalta käytin tässä laskelmassa yli vuoden ikäisten hiehojen laidunpainesuositusta, joka sijoittuu alle vuoden ikäisten hiehojen ja lihanautojen suosituksen välimaastoon.

Suuruusluokka vaikuttaisi olevan oikeansuuntainen, jos tulosta verrataan valtion maiden ja yksityisten suojelualueiden hoitotilannetietoon. Niillä on hoidettuja perinnebiotooppeja n. 11 000 ha, joita laiduntaa arviolta 20 000 eläintä (Raatikainen 2017).

Jotta saataisiin käsitys perinnebiotooppilaidunnuksen vaatimista eläinmääristä suhteessa nykyisiin kotieläinmääriin, voidaan verrata taulukon summia vuoden 2018 kotieläinmääriin. Tämän skenaarion mukaisesti Suomen emolehmistä 2,3 %, muista naudoista 2,8 %, lampaista 8,4 % ja maatilojen hevosista 11,9 % laiduntaisi perinnebiotoopeilla.

Vaihe 7: Entä vuonna 2025, jos laidunnuksessa olisi 40 000 hehtaaria perinnebiotooppeja?

Nyt toistetaan vaiheen 6 laskutoimitukset, mutta pinta-aloina ei käytetäkään Luontotyyppien uhanalaisuusarvioinnin tuloslukuja, vaan lyhyen aikavälin hoitotavoitteen mukaisia, perinnebiotooppityyppeihin jaoteltuja määräarvioita.

Perinnebiotooppityyppi Tavoite 2025 (ha) Emolehmä (+ vasikka) Muut kuin lypsy- tai emolehmät Uuhi (+ karitsat) Hevoset
Kuiva niitty / keto 4 800 72 156 5 880 576
Tuore niitty 6 800 442 4 760 4 590 816
Kostea niitty / rantaniitty 14 000 1 050 15 680 2 100 840
Hakamaa 4 000 240 1 200 1 200 90
Metsälaidun 10 400 177 572 3 744 234

Yhteensä

40 000

1 981

22 368

17 514

2 556

Tätä tulostaulukkoa voidaan pitää ainoastaan suuntaa-antavana, koska laskelmassa käytetyissä luvuissa on huomattavan paljon epävarmuutta.

* * *

Tässäpä siis monipolvinen ja pitkä vastaus näennäisen yksinkertaiseen kysymykseen. Kuten perinnebiotooppien maailmassa yleensäkin, myöskään laiduneläinten määrän tarpeen arviointi ei ole mikään läpihuutojuttu. Ja tämäkin ylläesittämäni laskelma on pitkälleviety yksinkertaistus, jonka tuloksia ei pidä missään nimessä ottaa totuutena. Lopuksi haluan muistuttaa, että perinnebiotooppien hoito toteutetaan useimmiten osana karjatilojen muuta toimintaa (Raatikainen & Barron 2017). Tällöin todellisuudessa tarvittavien laiduneläinten määrä on jonkin verran korkeampi, sillä kaikkia tilan eläimiä ei laidunneta perinnebiotoopeilla, esimerkkinä jo aiemmin mainitut lypsylehmät.

Lähteet

2

Katso kommentit

Ladataan